Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Nina Koivumäen lapsuus muistoja.

 

Synnyin vuonna 1969. Vanhempani olivat asuneet tilalla kuutisen vuotta. Vanhamummu eli vielä. Tosin en muista häntä ollenkaan. Lapsuuteni oli kultaista aikaa. Sainhan elää maaseudulla, perheeni kanssa. Jo pienestä pitäen pidin eläimistä. Pasin ja Jaana kanssa puuhailimme yhdessä kaikkea kivaa ja välillä taistelimme kuin viimeistä päivää. Se kai kuuluu sisarusten väleihin.

Kodissamme ei ollut mukavuuksia. Vesi piti kantaa kaivosta. Vessa navettarakennuksessa, puu suulin perällä ”toisessa kerroksessa”. Saunarakennus toisella puolen pihaa.

Saimme elää melko vapaasti. Ehdottomia kieltoja ei ollut kuin yksi. Rantaan ei saa mennä ilman lupaa. Se kielto onkin mennyt hyvin perille, vieläkin tuntuu että pitäisi sanoa jollekin, jos rantaan menen.

Isä teki paljon töitä kodin ulkopuolella. Pasi ja Jaana olivat jo koulussa. Minä vielä kotona. Äiti oli Valvoja-Siivoojana Porin kaupungilla, Osala, oli hänen työpisteensä. Samoin hän välillä kävi siivoamassa Keskolla. Jonkinlainen lomanvietto ja kurssituspaikka. Sinne hurautettiin äidin valkoisella ”pappa”tunturilla. Minä istuin tarakalla.

Kaupassa kävimme Ahlaisissa, joskus Kellahdella, joko mopolla tai linja-autolla.  Joskus harvoin kävimme Porissa. Sinne mentiin linja-autolla. Joka kerta minun piti päästä torinlaidalla olevaan Sarpin kahvilaan. Sieltä ostettiin minulle keltaista Jaffaa ja sammakkoleivos. Ne leivokset olivat niin taivaallisen hyviä!

Tosin pidän niistä vieläkin. Eikä minua voi huijata, yhä tunnistan mikä on Sarpin leivos ja mikä kurja väärennös.

Joskus tulimme takaisin kotiin isän kyydissä. Muistan sen pahan hajun, mikä lemahti teurastamolta, kun kävelimme sen ohi, matkalla Rauma-Repolan parkkipaikalle. Isä työskenteli silloin hiekkapuhaltajana.

Kauppa-auto kävi pari kertaa viikossa. Sieltä piti saada ranskanleipää ja nakkeja sekä viiliä. Ihan kelpo välipala tänäkin päivänä. Maku vaan ei ole enää sama.

Vihdoin minunkin kouluni alkoi. Ala-asteen kävin Ahlaisissa. Yläasteen Pohjois-Porissa, eli Porkassa.

Vuonna -79 meillä tehtiin laajennus. Kotiimme saatiin kaikki mukavuudet. Saimme omat huoneet yläkertaan. Minun ja Pasin huoneessa oli tosin aluksi huonekaluista väsätty väliseinä. Jee, ja minähän en ole kuin 5 vuotta Pasia nuorempi. Uskotteko että oli ihan kivaa. Aikaa myöden saimme ihan oikeankin väliseinän. Parisenttiä paksua lastulevyä. Niinpä. Voi niitä aikoja. Tiedättekö, isoaveljeä oli joskus aika helppo kiristää, varsinkin kun halusi päästä kaupungille. Se väliseinä kun ei tosiaan ollut äänieristetty. Kuulin kaikenlaisia juttuja. Pasi ja hänen kaverinsa olivat valmiita tekemään miltei mitä tahansa, saadakseen minut hiljaiseksi...

Isä ja äiti olivat päättäneet ostaa meille lehmän. No lehmä vihdoin tuli ja sen nimi oli Rusko. Rusko oli melko pahansisuinen ja potki lypsettäessä. Äiti siitä isälle muutaman kerran huomautti, mutta isän mielestä äiti vähän liioitteli. Kerran kuitenkin saimme isän iltalypsylle. Isä istui lypsyjakkaralle ja otti vesikupin käteensä ja aloitti lypsyn. Minä ja äiti katselimme pikkuovella. Homma hoitui hienosti, kunnes pam ja Rusko potkaista pamautti suoraan vesikupin pohjaan ja kuppi lensi maitoa täynnä isän päähän. Hetken hiljaisuus ja äiti ja minä painuimme pihalle nauramaan. Navetassa emme tohtineet. Isä oli, no aika tuohtunut. Mutta ei enää koskaan väittänyt, että Rusko ei potki.

Voitte vain kuvitella tilanteen hauskuutta. Maito valui pitkin isän päätä alas. Lehmä katsella möllötti suurilla silmillään. Kaikkialla oli hiiren hiljaista.

Kesälomilla meillä oli aina paljon sukulaisia. Se oli kivaa aikaa.

Pekalla ja Marjalla oli mökki tilan mailla, paikkaa kutsuttiin Pikkuniituksi. Niistä ajoista erityisesti on jäänyt mieleen Hannu ja hiekkalaatikko. Luulen että asuimme Hanskin kanssa sillä hiekkiksella.

Auta armias jos joku uskalsi tulla sotkemaan meidän leikkimme.

Teresa ja Marika olivat meillä lomilla muutoinkin. Isä usein hauskuutti meitä lapsia. Elävästi on jäänyt sellainen kerta mieleen, kun pakastimessa oli yksi ainoa jäätelö. Meitä kakaroita oli monta ja kaikki olisivat halunneet sen jäätelön. Isä ratkaisi ongelman. Kiipesi talon katolle, istui savupiipun viereen ja alkoi syömään. Välillä huuteli, että ”aikas hyvää tää jäätelö, näin kuumalla kelillä”. Aargh. Että oli ärsyttävää!

Isossa rannassa oli ja on yhä mutapohja. Meitä muksuja se ei kovasti haitannut, mutta isää kyllä. Hän saattoi välillä mennä uimaan saappaat jalassa. Kuulemma muta inhotti häntä.

Yhtenä juhannuksena, Tuomelan Tapani oli tuonut laatikollisen silakoita. Meidän piti perata ne.

Marikaa inhotti. Miten ihmeessä tältä saa tään pään poikki, hän kiukutteli. Siihen isällä oli oiva keino. No jos et muuten saa, niin pure, hän opasti. Arvatkaahan Marikan reaktiot? Neiti taisi olla aika vihainen ja meillä muilla, niin meillä oli erittäin hauskaa.

Eräänä kesänä, Jaana, Teresa, Marika ja minä, olimme Pentin ja Aunen luona Ikaalisissa, mökillä.

Seuraamme liittyi myös Jari ja Halle-koira. No, Jakkehan piti meistä serkkulikoista huolta. Varmasti pääsimme uimaan. Jos emme suosiolla menneet, löysimme itsemme järvestä kuitenkin.

Kalkki varkaisiinkin ehdimme. Keskellä yötä, naapurin varastosta kalkkia kähveltämään. Halle oli asiasta eri mieltä. Ainakin minua koira otti persuuksista kiinni ja kiskoi jonnekin. Päälläni oli keltainen, lyhythihainen, pitkä yöpaita. Muutkin olivat varmaan yhtä asianmukaisesti puettuja.

Olen muuten kerran yllättänyt Aunen,  taulun seinään laitto puuhissa. Ihan varmasti pysyi seinässä. Jos ei 5 tuumaisella naulalla pysy, niin ei sitten millään. Nimittäin Aune hakkasi seinään viisituumaista naulaa !!! Pienempää ei kai sitten ollut.

Tuomolla ja Airilla oli jo mökki Krankussa. Muistan kun he teettivät pihaan lammikon.  Lapsesta tosi ihmeellinen ja kiehtova paikka. Se oli oivallinen vaihtoehto omalla rannallemme. Krankkuun mentiin oikopolkua metsän läpi. En taitaisi enää osata sitä kautta mennäkään.

Hannes ja Aira asuivat harmikseni niin kovin kaukana. Imatra oli kuin ulkomailla. Muutaman kerran siellä kuitenkin kävimme. Mieleeni on jäänyt  erittäin kuuma kesäpäivä ja mansikka hillo. Äiti löysi jostain edullisia mansikoita ja keitti niistä Airan kanssa hilloa. Se oli huippu hyvää.

Niin ja tietenkin Imatran ajot. Silloin en vielä niin kovasti moottoreista piitannut. Pasia asia kuitenkin kovasti kiinnosti.

Toinin ja Allanin luona kävimme silloin tällöin. Usein istuimme iltaa nuotiolla, paistoimme makkaraa, aikuiset juttelivat ja me lapset touhusimme omiamme, tunnelma oli mukavan leppoisaa.

Heidän luonaan oli jännittävää, kaikkia ihania eläimiä. Minkeistä alkaen. Elinan kanssa leikimme usein vauvanukeillamme.

Nurmen Esa, nuorena miehenä, vietti meillä paljon aikaansa. Hänellä oli vanhanmallinen Tunturi- mopo, jolla aja suhautti kaikkialle. Ja tarkoitan tosiaan kaikkialle. Yksi reissu vei hänet jopa Enontekiöön, pohjoisiin. Esa piirteli paljon kuvia ja oli jo silloin kova marjastamaan ja sienestämään. Teimme monta metsäreissua  yhdessä. Esan tulo oli aina odotettua.

Vuonna 1985 muistaakseni, Ari ja hänen kavereitaan tuli meille kuvaamaan elokuvaa. Kuvaukset keskittyivät isossa rannassa olevaan rantapuodiin, Ahlaisiin hautausmaalle ja taisivat he krouvissakin jotain kuvata. Jos oikein muistan elokuva oli jonkinlainen rakkausdraama. En tiedä, minä en koskaan teosta ole nähnyt. Ensi-ilta aikoihin olin liian nuori, enkä pääsyt sitä katsomaan. Että vinkkinä vain Arskalle, tää haluaa nähdä sen!  Elokuvan nimi taisi olla Kellahti-85.

Juhannuksena piti päästä Mäntyniemeen. Tansseja järjestettiin kyllä muutaman kerran kesässä ja kaikkiin oli päästävä. Sinne mentiin veneellä. Alkuun soutaen, sitten peräprutkulla, viime vuosina isommilla veneillä. Marikalle on jäänyt jostain syystä, Mäntyniemen ansiosta, pieni kammo Raider-patukkaan ja pullaan. Luulen että olen käynyt tansseissa jo ihan pienen pienestä tytöstä alkaen.

Siellä tapahtui aina kaikkea huvittavaa. Niin ja Tiina tapasi Mattinsa siellä. Minä sain kunnian olla todistamassa koko tarinan ensimetrejä. Paula ei ollut kovin innoissaan, nykyään lienee jo rauhoittunut. Tapaamista seuraavana aamuna, pihassamme olevasta teltasta oli kuitenkin ulkona kaksiparia jalkoja.

Kesätöihin menin Kauvatsalle, poimimaan mansikoita. Yhtenä vuotena Teresa oli kanssani. Taisimme silloin vähän hölmöillä. Mutta se kesä jäi mieleeni monistakin syistä. Kyllä nuori, teinirakkaus on ihanaa...

Pienenä ollessani, sisarukseni vannoivat, että eivät ikinä jää asumaan ”kotiin”. Minä olin vankasti sitä mieltä, että jään asuman kotitalooni, kasvatan eläimiä ja viljelen maata.

Elämällä oli kuitenkin erilaiset suunnitelmat minun varalleni.

Vuonna 1987 tapasin Virtasen. Valmistuin, menimme naimisiin, muutin Tampereelle. Erosin, muutin Poriin, 2001 muutin takaisin Tampereelle. 2003 syntyi Veeti. Monien ammattien jälkeen, päädyin "raksamimmiksi", rakennusnaiseksi. Elän hyvää elämää poikani ja koirieni kanssa,

Jos lapsuudesta jotain jäi, niin kultaisia muistoja, rakkautta, välittämistä, maaseudun rauhaa,  rakkaus eläimiin, iloa isosta suvusta. Perheeni on minulle suunnattoman rakas. Heidän apuunsa ja tukeensa voin aina luottaa. Olin sitten saavuttanut jotain tai pettynyt pahasti.

Kiitos teille kaikille. Varsinkin Isälle, Äidille, Pasille ja Jaanalle

 

Muistoja olisi vaikka kuinka paljon. Kuitenkin johonkin on alue rajattava.  

Ei ole suurempaa rikkautta, kun mukavat ihmiset ympärillämme. Oma suku on hieno. Sitä on ollut hienoa tutkia. Sen käänteisiin on ollut mielenkiintoista uppoutua.

Tutkinta ei tosin pääty tähän, vaan jatkuu/ palaa pääasiassa menneisiin vuosiin. Toki  unohtamatta tuleviakaan jäseniä. Toivottavasti saamme lisäystä kumpaankin suuntaan.

...

Nyt on urakka lopussa ja kirjanen valmis.

Aloittaessani en tiennyt ollenkaan, miten moinen teknisesti valmistuu. Taas tein ja koskaan aikaisemmin en ollut tehnyt, joten suonette anteeksi kotikutoisen jäljen.

Kirjoitusvirheitä saattaa olla, asiavirheitä ei pitäisi olla.

Lopuksi kiitos kaikille jotka avustitte tahollanne

 

 

 

©2017 sukujuttu - suntuubi.com