Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tauno ja Terttu Koivumäen muistoja.

 

Vuonna 1963, tila eli vaihtelevaa ja vaikeaakin aikaa.  Muutoksen tuulet puhaltelivat.

Olga oli kuollut helmikuussa ja syksyllä perikunta oli myymässä Koivumäen tilaa.

Keskustelimme Taunon kanssa, ostaisimmeko tästä kodin itsellemme. Päädyimme myönteiseen tulokseen ja päätimme ostaa tilan. Tauno teki esikauppakirjat, ja siitä se lähti.

Menimme naimisiin joulukuun alussa -63. Tammikuun 7. päivä muutin tulevaan kotiini.

Muutos oli valtava, minä kaupunkilainen, mukavuuksiin tottunut, nuori ”tyttö”, aloitin elämän kodissa, jossa ei ollut mitään mukavuuksia. Pelkästään karjanhoito, oli täysin vieras maailma.

Pakko oli kuitenkin oppia lypsämään ja hoitamaan elukoita. Tauno ja Pekka olivat kuitenkin korvaamaton apu, koko karjanhoidon oppimisessa.

Onneksi olin käynyt ammattikoulun, kotitalous ja ravintolalinjan, joten kotityöt ja ruuanlaitto kyllä luonnistuivat.

Tilalla asuivat lisäksemme, Eino, Pekka ja Pirkko.

Elämä tuntui välillä aivan mahdottoman vaikealta, eteenpäin oli kuitenkin kuljettava.

Keväällä-64 syntyi esikoisemme Pasi. Tilan töiden teko vaikeutui pienen vauvan myötä. Tauno kävi töissä ja Pekka lähti armeijaan. Joten apua ei päivisin ollut.

Pirkko muutti juhannukselta, Pentin ja Aunen luo Tampereelle. Einokin teki ratkaisunsa.

Loppuvuodesta saimme kauppakirjat tehtyä, siitä vasta alkoi oman kodin omistus. Emme olleet enää  poika ja hänen nuori vaimonsa, miniä. Nyt saatoimme tehdä päätökset yhdessä.

Meidän tullessa tilan uusiksi omistajiksi, tila oli ollut suvun omistuksessa 59 vuotta.

Vuonna -66 syntyi tytär, Jaana. Tauno osti uuden traktorin, jolla teki metsätöitä ja kyläläisille peltotöitä. Vähitellen lopetimme karjan pidon. Pekka asui kanssamme viisi vuotta. Pekka muutti, Pentin, Sinikan ja Pirkon tapaan Tampereelle ja perusti perheensä. Hänen apunsa oli suuri, kiitos niistä vuosista Pekalle.

Vuonna -69 kuopuksemme, Ninan synnyttyä meillä ei ollut enää karjaa. Minulle tarjottiin töitä

Porin kaupungin nuorisotoimesta. Työ oli ihanteellinen, saatoin pitää lapset mukanani.

Työpaikka oli pysyvä, 32 vuotta. Taunokin oli vakituisessa työssä, Vuorikemiassa ja Rauma-Repolassa, hiekkapuhaltajana. Sekä Porin kaupungin metsurina 25 vuotta.

Lasten kasvettua, otimme taas karjaa, lampaita, jotka hoidimme sivutyönämme, maanviljelystä oli kokoajan.

Saatuamme kotimme velat maksuun, teimme mittavan remontin. Laajensimme vuonna -79

taloa, sauna ja pesutiloilla, uudella keittiöllä sekä yläkerran lasten huoneilla ja oleskelutilalla. Silloin saimme myös veden sisälle, enää ei tarvinnut käydä kaivolla, eikä juosta vessaan navetan perälle. Pyykitkin saimme pestä ilman vesien kantoa ja lämmitystä.

Meillä oli tapana viettää toukokuun lopulla, lahnankudun aikaan lahnajuhlat. Juhliin osallistui Taunon sisaruksia perheineen. Väkeä oli usein yli 30 henkeä. Kalastettiin lahnoja, perattiin, savustettiin, suolattiin ne. Syötiin kalakeittoa, uunilahnaa sekä savulahnaa.

Musiikkia tuli nauhurista ja pihanurmikolla tanssittiin. Asiaan kuului saunan lämmitystä, kävipä joku rohkea uimassakin. Aika kului rattoisasti nuotiolla istuen ja jutellen. Lapset keskenään leikkien.

Monien muistoissa ovat myös juhannukset, sekä Mäntyniemen tanssit, ne joihin soudettiin veneellä ja jossa tapahtui kaikkea mahdollista ja mahdotontakin...

Myös syksyiset marja ja sieni retket ovat mukavina muistoina, lapset olivat tietenkin mukana.

Sienet ryöpättiin isossa padassa nuotiolla. Suolattiin ja halukkaat saivat suolasieni ämpärinsä mukaan. Puolukoitakin säilöttiin talven varalle. Traditio jatkui ainakin 25 vuotta, vaihtelevalla porukalla. Loppuaikoina lapsetkin osallistuivat jo ystäviensä kanssa.

                                                                                                                

 

Monena vuonna Pirkon lapset, Teresa ja Marika viettivät lomiansa meillä. Iloa ja vilskettä oli vaikka muille jakaa.

Lastemme lennettyä maailmalle, perustimme Maatilamatkailu ja Pitopalvelu Koivumäen. Huoneet olivat täynnä vieraita loma-ajat sekä juhlapyhät. Vuodet vierivät.

Erityisen vaikeaa oli kestää kodissamme riehunut tulipalo, vuonna 1993. Tuli tuhosi kaikki rakkaat esineemme, jotka olimme kotiimme vuosien mittaan hankkineet. Mennessämme poliisin kanssa tuhoutuneeseen rakennukseen, ensimmäiseksi silmiimme osui tuhojen laajuus. Kaikki uusi ja nykyaikainen oli tuhoutunut. Ainoa säilynyt esine oli vanha keinutuoli, yltä päältä paksun noen peitossa. Silloin päätin, että tuo Koivumäen suvun vanha keinutuoli, joka uhmasi tulta, saisi jäädä kotiimme, eikä sitä hukattaisi meidän elin aikanamme. Nyt tuoli on kunniapaikalla, yläkerran vierashuoneessa.

Kotimme remontti kesti 7 kuukautta. Aika tuntui ikuisuudelta. Pakko tämäkin koettelemus oli kuitenkin kestää ja jatkaa eteenpäin.

Laajensimme vuonna 1995 tilaa, ostaessamme viereisellä tontilla oleva entisen kansakoulun, Riitta Anderssonilta.

Sinne laajennettiin Maatilamatkailun ja Pitopalvelun toimintaa, sekä perustettiin Juhlatalo Koivuhovi. Yritystä pyöritimme kymmenisen vuotta. Nyt tiloissa toimii, tyttäremme Jaanan ja miehensä Kimmon pitämä Lastensuojelulaitos Tyyrpuuri

Me, Tauno ja Terttu olemme jo jääneet eläkkeelle kaikista toimistamme. Otamme takaisin vuosikymmenten kovaa työtä. Nautimme lastenlapsistamme, joita meillä on neljä. Vanhimpana Hanna-Leena, joka koittaa pärjäillä Harri-Juhanin, Riku-Petterin sekä Veetin vauhdissa.

Matkustelemme ja vietämme rauhallista elämää kodissamme, Koivumäen tilalla, joka vuonna 2005 on ollut suvun hallussa 100 vuotta.

 

 

 

 

 

 

©2017 sukujuttu - suntuubi.com