Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hannes Rafael Koivumäen muistelmia 1940 - 1950 luvuilta

ASUMINEN

Elettiin 1940 lukua Eino ja Olga Koivumäen perheessä. Noormarkun pitäjän, Kivirannan kylässä.

Karuissa ja kivisissä maisemissa, sota-ajan puutteen keskellä. Tilan nimi oli muistaakseni Tuomela. Myöhemmin isä sai ostetuksi lisämaata, Honkala nimisen alueen.Yhteispinta-ala  noin 4-5 hehtaaria. Siinä pikkutilalla meitä asusti melkoinen perhe. Vanhempien lisäksi 9-11 lasta. Talo oli alussa kaksi huoneinen. Muistini mukaan ”suuri” tupakeittiö ja pienempi kammari. Talon varsinainen Sali, on tietojeni mukaan edelleen liitteenä. Toisin sanoen, huoneessa ei ole lattiaa eikä välikattoa, vaikka eletään jo 2005 lukua.

Muistan, kuinka isä laittoi keittiön omaksi huoneeksi, huoneluku kasvoi kolmeen. Muistini perustuu tapahtumaan, kun muurari ja isä sahasivat kulmarautaa, hellan reunukseksi, rautasahalla, taittaakseen sen ällän muotoon. Siitä irtosi pieni, leikkauspinnoiltaan kirkas pala. Pala kiinnosti minua kovasti. Otin sen käteeni ja se olikin kovin kuuma. Muistan myös nukkuneeni keittiön lattialla, hellan vieressä.

 

MAANVILJELY

Kotonamme elettiin miltei luontaistaloudessa. Pieniä peltotilkkuja viljeltiin kuitenkin monipuolisesti, ruista, ohraa, kauraa, vehnää, perunaa, porkkanaa, lanttua, punajuurta, naurista, kaalia ja hernettä. Muistan, että joskus olisi ollut pellavaa ja ainakin kerran hamppua. Köysitarpeista oli ilmeisesti pulaa. Köyttä tarvittiin mm. tukinajossa. Isä ripusti uuden köyden piha-aidan ja pihassamme olleen suuren pihlajan välille, ja tervasi sen. Uutta peltoa raivattiin käsipelillä, kuokalla ja lapiolla.

 

RUOKA

Ruoka oli yksinkertaista, mutta onneksi äiti osasi taikoa siihen vaihtelua ja hyvää makua. Lauantaipäivien vellit, kalasopat, kesäkeitot. Se ohraryyneistä tehty uunipuuro, puhumattakaan leipomuksista. Mikä tuoksu, kun ne leveästä laudasta tehdyt leipälaudat, olivat pitkin tupaa, täynnä tuoretta, tuoksuvaa leipää. Leipälaudoissa oli päissä kahvat, jotta ne voitiin latoa päällekkäin, esim

sängynpäiden varaan. Ruisleivät olivat matalia ja niihin tehtiin keskelle juomalasilla reikä, siten leivät sai vartaaseen kuivumaan. Pehmeä leipä oli varsin harvinaista herkkua. Joskus leivottiin kakkoa, vaaleaa hiivaleivän tapaista leipää ja jouluksi imelää limppua, nykyään kai setsuuriksi kutsuttua leipää.

Mustikat ja puolukat kerättiin metsistä, hillottiin ja säilöttiin kellariin talven varalle. Mustikkahillo oli makeaa ja se oli pulloissa. Nyt tohdin tunnustaa, että perunoiden haku kellarista oli varsin mieluisa tehtävä. Arvatkaahan miksi.

Sieniä ei muistaakseni paljoa käytetty. Isä kalasteli lähijoella ja järvissä. Saalista saatiin rysillä, katiskoilla ja talvisin koukuilla. Kalan ja lihan ainoa säilöntä tapa oli suolaaminen.

 

ELÄIMET

Meillä oli 2-4 lehmää, kukkoja, kanoja, kissa, kesäisin possu, lampaita 2-3, vasikoita satunnaisesti, sekä tietenkin hevonen. Vuodenajoista ja tiloista riipppuen, joka sorttia vaihtelevasti.

Lehmiä paimennettiin ”sähkölinjalla”, linjasuolla, vai oliko se ympyrkäinen neva, sekä jokirantaniityllä. Kristiinan tontti Löyttyjärven rannalla, oli hankala paimenpaikka, Airion maisterin hallinnoima metsästysmajan pihamaa, kun oli kovasti lehmien mieleen. Muistan miten hän meitä paimenia moitti, ”Theillä ei ole mithän asiaa telle phoolelle”

Karja ruokittiin etupäässä oljilla ja saraheinällä, jota niitettiin viikatteella luonnon niityiltä.

Lampaille tehtiin lehtikerpuja, ne kuivattiin ja lampaat söivät niistä lehdet.

Risuilla lämmitettiin lehmien ruokien haudevedet saunan padassa.

 

SIVUTYÖT

Isä kävi talvisin metsätöissä. Silloin kun ei ollut hevosta, hän teki halkoja ja ”ropseja”. Hevosen kanssa hän oli ajomiehenä. Kesäisin teimme mm. vihtoja, ne myytiin Porissa, torilla, tai ns. yleisiin saunoihin. Syksyllä keräsimme puolukoita ja mustikoita, nekin myytiin etupäässä torilla. Kotona kirnuttu voi, oli sota-aikana kovaa vaihto valuuttaa. Yleensä kaikki ruuaksi kelpaava hyödynnettiin tarkasti.

 

RAKENNUKSET

Rakennukset olivat puusta. Asuinrakennus oli maalamaton, harmaa, pärekattoinen ja kivijalan päälle tehty hirsitalo.

Isosuuli oli monitoiminen. Sinne varastoitiin vilja puintia varten. Vilja puitiin kylän suurimman talon Kivirannan puimakoneella, tappurilla, kuten Satakunnassa sanottiin. Karjan rehu varastoitiin talveksi suuliin. Kesäisin siellä tehtiin vihdat.

Karjarakennuksessa oli talli hevoselle, navetta lehmille ja muille eläimille. Karsinat lampaille ja vasikoille. Niiden päällä orsi kanoille.

Sauna oli erillinen rakennus. Saunassa pestiin pyykki ja valmistettiin saippuaa/lipeää.

Saunan seinän takana oli luokanpaininpuu, hevosten valjaisiin.

Kellarin päällä oli aitta, me pojat nukuimme siellä kesäisin. Kaikkien rakennusten katot olivat päreistä. Päreet tehtiin Isokallion pärehöylässä. Pärehöylän voimanlähteenä oli vesi.

 

TYÖKALUT

Tärkeimpiä työkaluja olivat kirves, sillä halottiin halot ja hellapuut, sekä muuhun lämmitykseen tarvittava puu. Kaadettavaan puuhun tehtiin kirveellä kaatolovi. Kirveellä teroitettiin heinä/eloseipäiden  sekä aidantolppien päät. Toki muissakin tehtävissä kirves oli verraton apu.

Sahaa tarvittiin puun kaatamisessa ja katkomisessa. Oli sellainen pokasaha, jonka pääpuu ja välipuu olivat puuta, ne piti osata tehdä itse. Yläreunassa oli ”pänninaru”, jolla pingotettiin varsinainen terä. Metrin mittainen teräslaatta, jonka reunassa oli piikit. Kuokkaa, käytettiin pellon teossa. Viikatteella niitettiin, niin karjan rehu kuin viljakin. Puukko oli varsinainen monitoimityöväline, sillä kiskottiin päreet, joista tehtiin monen kokoisia koreja. Vuoltiin luudan varvut, kirveen varret, haravan piikit. Hevosen kaviot, niitä kengitettäessä, sekä lukuisissa muissa puuntyöstötehtävissä.

Kyntöauralla käännettiin maa syksyisin. Äkeitä oli kolmea mallia. Piikki, eli polkuäes, oli sellainen lava, jonka alapuolella on noin 20 cm pitkät, tukevat metallipiikit. Sillä äestettiin kiviset kovanmaan pellot, niitä sanottiin mäkipelloiksi. Samaan tarkoitukseen käytettiin jousiäestä. Siitä paranneltua versiota näkee nykyäänkin. Pehmeällä maalla eli suomaalla, käytettiin rulla, eli lapioäestä. Meillä oli yhden hevosen äes ja sen kyydissä oli mukava olla, kun se keikkui turpeelta toiselle, hevosen sitä kynnöksellä vetäessä. Olen nähnyt tähän tapahtumaan liittyvän valokuvan ja kuullut Terttu-siskon juttuun liittyvän erikoisen tarinan. Haravalla koottiin niitokset kasaan. Se työ teetettiin usein naisilla, tai vähävoimaisimmilla. Reki ja kovapyörä rattaat, joilla ajettiin tavarat Poriin myytäväksi.

Pellolta ajettiin viljat ym. krinnillä eli reellä, jossa oli häkki ja puusta jalakset.

Äidin työväline oli rukki ja karstat, joilla tehtiin lampaasta saatavasta villasta lankaa. Kauha, pata ja kahvipannu, se hellarinki versio. Liinavaatteet, jos sellaisia oli, niiden silitykseen tryykirauta sekä kaulauspoukkura. Illan tullen valaisimena oli öljylamppu, ja ainakin sota-aikana karpiidilamppu.

Ensimmäisen radion hankki isä. Sellaisen missä oli akku ja paristot. Sieltä kuunneltiin Markus-setää ja Kalle Kustaa Korkin seikkailuja.

 

LEIKKIKALUT

Pääasiassa teimme lelut itse. Rattaat, olivat sellainen laatikko ja aisat, pyörät puusta sahatut kiekot.

Naula lyötiin kiekon keskeltä akselin päähän. Rekiä tehtiin monenlaisia, matkien hevosen työvälineitä.

 

Autoakin yritettiin tehdä, nähtyjen mallien mukaisesti. Muistan, että sellaisella kuorma-autolla vedin hiekasta polkuja lammashakaan, rakentaen tietä majoille, jotka olin tehnyt laudan pätkistä ja kivistä.

Veljen kertoman mukaan, naulat otettiin ”suulin seinästä, joka toinen naula, niin että laudat vielä pysyivät seinässä”. Naulathan olivat kortilla ja kirkkaita nauloja ei voinut käyttää.

Sitten oli lykkyri, jääkiekkomailaa muistuttava suora puu, jonka päässä oli pyörä. Tietenkin pyöreästä puusta sahattu. Sitä työnnettiin maata pitkin.

Puuhevonen, tehtiin männyn latvaosien lujista oksista ja latvasta. Käpylehmiä ja muuta karjaa matkittiin leikeissä.

Vanhempana pelattiin sellaista, että heitettiin kiekkoa pitkin tietä ja laudanpalalla yritettiin kaataa se vastapuolelta. Pelissä oli kaksi pelaajaa. Siitä paikasta, jonne kiekko pysähtyi, sai heittää sitä vastustajan suuntaan, ja sen piti pyöriä maata pitkin. Se joka joutui perääntymään hävisi. Pelin nimeä en enää muista.

Joitakin urheilulajejakin harrastettiin. Ainakin pituus ja korkeushyppy ovat muistissani.

Talvella hiihdeltiin puusuksilla, sen aikainen hienous oli kovapuureunaiset sukset.

Luistimiakin koitettiin tehdä. Tehdastekoisista muistan ne messinkiluistimet, ne sidottiin remmeillä jalkaan. Kiikku, kahdesta narunpätkästä ja istumalaudasta tehty narukeinukin meillä muistaakseni oli.

Koulussa pelasimme jalkapalloa ja pesäpallontapaista, neljää maalia.

Kouluajoilta muistan vielä sellaisen leikin, kun viimeinen pari uunista ulos.

 

KOULUNI ALKAA

Aloitin kouluni. Kivirannan suuressa tuvassa, kylän muiden lasten kanssa. Pentti-veljen paimen palkkana saama tuohikontti selässä ja jaloissa puukengät. Koulua käytiin Viljasen uudessa talossa ja Aallon talossa. Opettajien nimiä en oikein muista. Olisikohan ollut Sassin Aino, ylioppilas Helvi Koretesoja sekä maamieskoulun käynyt mies. Aallon talossa oli vanhempi nainen, tosi kiva muuten.

Muistan vieläkin hänen tarjoamansa piparit. Hän tykkäsi kertoa meille myös pitkiä tarinoita.

Käsityöt, joista olen aina pitänyt, aloitimme Harjakankaan, oikeaksi kouluksi tehdyssä rakennuksessa. Siellä oli oikea höyläpenkki ja hienot sahat. Ensimmäinen työni oli pannunalusta. Puupalikoista rakennettu ristikko, johon sahalla teimme lovet ja viilalla yritimme tehdä siitä sileäpintaista. Liekö tullut tasaista, sitä en muista, se luomus kun jäi ikuisiksi ajoiksi sinne Harjakankaan koululle. Viimeisen käsityöni muistan hyvin. Lepotuolimallinen puutarhatuoli, siinä oli petsatut, puusta tehdyt runko-osat istuimena. Säkkikangas, ja kädensijat oli lakattu selluloidilakalla. Se oli tosi hieno, opettajankin mieleen taisi olla, sain siitä päästötodistukseeni kympin. Taisi muuten olla ainoa kunnon numeroni.

 

MUUTTO KELLAHDELLE

Isä ja äiti ostivat isän Jussi veljeltä kotitilansa, olin silloin 12 vuotias. Minä tulin siinä kyydissä, jossa tuli karja. Lyttylän kautta kuorma-autossa. Sitä kylää sanottiin Kellahden alakyläksi, paikkakunnalla myös Puodankulmaksi, en vieläkään tiedä miksi. Terttu-sisko oli silloin jo perustanut oman perheensä.

Mummi ja vaari asuivat samassa pihapiirissä. Heillä oli asuttavanaan kahden huoneen talo. Pieni kammari ja tupakeittiö. Muistan ne monet tarinan kuunteluhetket, kun kyselin mummilta vanhoja asioita. Myöhemmin minulle selvisi, että mummi olikin isän äitipuoli. He elivät ns. syytingillä talosta. Tila oli suurempi ja kaupan mukana tuli kaksi lehmää lisää. Sitä en muista, milloin meille hankittiin toinen hevonen. Viimeksi muistamani hevosen nimi oli Liisa. Liisalle syntyi varsa Näpsä.

Hanhiniemestä ostetun hevosen nimi oli Lallu.

Vanhemmat veljet pystyivät jo auttamaan talon töissä. Taloudellinen tilanne ja ruoka alkoivat parantua, tosin hiljalleen. Viljaa voitiin jo vähän myydäkin. Samoin perunoita. Pihamaalla oli kolme

 

 

pientä kasvihuonetta. Niissä kasvatettiin tomaatteja, jotka myytiin torilla. Voita kirnuttiin kotona, sitäkin äiti myi torilla. Kesäisin veimme lähirantojen huvila-asukkaille maitoa, perunoita, tomaatteja ja teimme joitain pieniä palveluksia, saadaksemme hieman rahaa.

Kylän kulkureitti oli talvella hevostiet. Kesällä kuljettiin veneellä. Tien päähän oli noin kolme kilometriä matkaa. Kylän posti haettiin vuorotellen Kellahden kaupalta.

Osasin jo silloin ajaa polkupyörällä. Muistan vieläkin ne 17 persoonallista porttia, eli veräjää, jotka piti avata ja sulkea matkalla. Ne olivat talojen välisten karjalaitumien aidoissa.

Tietä ei ollut. Aikanaan kylälle alettiin tehdä jonkinlaista tietä. Vastustajiakin oli, kuten aina muutoksissa.

Mekin saimme kolme tienpätkää tehdäksemme. Erolan metsältä, Leveälahden pihamaalta ja kotipaikan läheltä. Rautakangella, lapiolla ja kuokalla kaivettiin kiviä tielinjalta.

Ämpärillä kannettiin maata koloihin. Tie syntyi. Portit aluksi vähenivät. Lopulta poistuivat kokonaan

Elämä jatkui. Isä osti kumipyörillä varustetun akselin ja teki rattaat. Kun niillä ajeli, niin humina vain kuului, entisen kolinan ja kirskunnan sijasta.

Tien valmistuttua, sen tekoa eniten vastustaneen sotainvalidin puujalat, vein niillä rattailla linja-autolle. Edelleen korjaamolle vietäväksi. Että se siitä tien tarpeesta.

Kylällä oli kaksi opettajainen koulu, aivan talomme lähellä. Sielläkin sain ne saamani sivistyksen alkeet K K 8 V

Sisarusparven vartuttua, liukenimme maailmalle itse kukin. Minäkin 18 vuotiaana. Sitä ennen kokeilin metsurintöitä. Rippipuku, Poosjärven metsistä. Ajokortti, Enträskistä. Polkupyörä, satamajätkänä. Muu onkin jo toinen tarina...

 

Muistiin merkitsi: Hannes Koivumäki

Lokakuussa 2005

 

 

 

Hannes Koivumäki, Näpsä-hevonen sekä Erkki Nurmi, 1950-luvun alussa.

©2017 sukujuttu - suntuubi.com